TOPI SORSAKOSKI: Tummansininen sävel

Arvio julkaistu Soundissa 11/2011.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

On kuvaavaa, että Topi Sorsakosken testamentiksi jääneen levyn aloittaa Tapio Rautavaaran sementöimä Tuopin jäljet -kappale.

Arvio

TOPI SORSAKOSKI
Tummansininen sävel
EMI

On kuvaavaa, että Topi Sorsakosken testamentiksi jääneen levyn aloittaa Tapio Rautavaaran sementöimä Tuopin jäljet -kappale. Sorsakoski, kuten myös viime itsenäisyyspäivän juhlinnan jälkimainingeissa menehtynyt Kari Tapio, tullaan lukemaan suomi-iskelmän suurmiehiin paitsi tulkintojensa myös elämäntapojensa, suomalaisuuden eetosta ilmentävän rillumarein tähden. Oikea iskelmätähtihän on mieron tielle langennut veijari, ja lopulta sijaiskärsijä. Omituista, iholla kihelmöivää dramatiikkaa Tummansinisiin säveliin kuitenkin sisältyy.

Levyä kuunnellessa on mahdotonta olla ajattelematta sitä, että Sorsakoski sai tietää kohtalokkaasta sairaudestaan kesken levyn nauhoitusten. Äänestä kuulee, että mestarin voimat ovat vähissä. Tulkinnoista ei kuitenkaan puutu tunnetta, päinvastoin.

Arttu Takalon kynäilemät, Suomi-filmien melodramaattisuudesta muistuttavat sovitukset ovat tarkoitushakuisen nostalgisia. Kappalevalinnat nojaavat pääosin ikivihreisiin kupletteihin ja tangoihin, mutta niiden ohella kuullaan muun muassa suomenkielinen versio Lou Reedin Perfect Daysta. Maritta Kuulan suomennos Paras päivä saa uutta väriä Takalon jazzillisista muunnesoinnuista ja originaaliversiota nopeammaksi säädetystä temmosta.

Jonne Aaronin säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Viimeiseen korttiin on sanomaltaan jo turhankin alleviivaava ja liian karvas pala nieltäväksi. Ympyrän sulkee hieno Weeping Willows -laina Broken Promise Land, jonka solistina toimii mestarikitaristi Esa Pulliainen. Klassikkoasemaa pönkittää levyn kylkiäisenä tuleva dokumenttielokuva.

Lisää luettavaa