Kiehtovien kolmen ensimmäisen Goldfrapp-albumin jälkeen olen näköjään onnistunut sivuuttamaan oudon tehokkaasti viimeisten 12 vuoden kolme muuta levyä. Seitsemäs albumi Silver Eye on kuitenkin elektronisessa pop-työstössään edelleen hyvin samankuuloista, selkeälinjaista ja hillitysti kikkailevaa transsitanssahtelua. Alison Goldfrappin huokailevan laulutavan ja yhdessä Will Gregoryn kanssa morfattujen spacekomppien yhdistelmä on pysynyt etunojassa, vaikka soundit ovatkin jo vähitellen valuneet retrommiksi, paikoin Tangerine Dreamin äänimerten liplatukseen asti. Duo ei silti kerää pölyä, vaan operoi kohtuullisen raikkaasti sekä omilla että kuulijoidensa tai tanssijoiden mukavuusalueilla.
Kappaleet ovat järjestään haikeita, viehättäviä slovarimelodioita, joskin välillä hyvin aktiivisesti nykyttävin taustatahdituksin. Synteettisiin raameihin maalautuu hyvin inhimillisen lauluäänen sivellinvetoja ja kuvaston kaarevia ääniviivoja. Äänien ja sävelten jalostusasteen ja estetiikan johdonmukaisuus sisältää uhkakuvan Goldfrappin musiikin uppoamisesta tapettiin eli tahattomaksi taustamusaksi. Miellyttävää sekin, mutta myös helppo vaihtaa toiseen, pitempään kestävän mielenkiinnon äänitapettiin.
