Käkkyrällään-pitkäsoiton myötä Tuomas Henrikin yhtye kolkuttelee jo kunnioitettavaa murkkuiän porttia, joten luontevasti albumin tematiikka pyörii puberteetti-iän ympärillä. Vieras setä katselee suihkussa Lapsuusmuistoissa. Tytöt ja päihteet rokkaavat maailman sekaisin niin ihanasti, että tekee itsekin mieli vetää Aaah, nollat taulussa päin tuntematonta paheiden maailmaa. Ministryn jätkät pelottavat ja ahdistavat koulun pihamaalla.
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi on siitä vänkä, jännä ja hieno orkesteri, että siitä ei koskaan tiedä, mitä tulevalta odottaa. Paitsi sen, että voi odottaa mitä tahansa, mihin oma mielikuvitus ei yllä. Oli kyse sitten live-esiintymisestä, levystä tai yksittäisestä biisistä. Ääripäästä kaahataan mutkattomasti toiseen, yllätyksellisyys tekee taiteen kokemisesta mielekästä.
Levyn saatesanoissa Risto Ylihärsilä kehuu levyä hyväksi. Väitän sen olevan mainio. Uhmakkaassa murkkuiässä THJKB tekee uransa tarttuvimman, helpoiten lähestyttävän levyn – albumin titteliä myöten. Oulun ”tekotaiteellisilla, muka-rankoilla taidepaskoilla” olisi halutessaan mahdollisuudet tehdä huikea pop-levy ilman häröilyjä, sen Titityy, Rakkaus voittaa ja Saatanan beibe todistavat. Olisiko se uhka vai mahdollisuus, odottaisiko innolla vai kauhulla? Aika näyttää, jos on näyttääkseen. Ei näistä onnekseen tiedä.