VERENPISARA: Irtileikattu

Rami Raskia on kutsuttu 2000-luvun Baddingiksi. Ja kyllähän Verenpisaran elämäntapataiteilijan kokemuksissa esimerkiksi roskalaatikoissa sekä norjalaisilla öljynporauslautoilla on eräänlaisia yhtäläisyyksiä Baddingin traagiseen elämänkaareen – ainakin siihen, miten se on valtayleisölle esitetty. Ja jos lähtee Prahaan kirjoittamaan tekstejä veritulppa jalassaan, niin ehkä tuolloin on oikeutettua antaa kappaleen – jonka kertosäkeessä lainaillaan Leevi & The Leavingsin Elämää-klassikon melodiaa – nimeksi Kärsimysnäytelmä. Mainituista vertailukohteista johtuen tuntuukin hämmästyttävältä, ettei Verenpisaran taidetta ole vieläkään julkaistu Johanna Kustannuksen kautta.

Kolmosalbumilla esiintyy jo vakiintuneeksi muodostunut kokoonpano, jonka muusikot ovat tuttuja ainakin Amorphiksen sekä Havana Blackin riveistä. Siksi ei yllätä kuulla Irtileikatun materiaalissa ja kitaramelodioissa henkäyksiä Kalevala-metallin suurnimeltä. Verrattuna edeltäjiinsä levy on vaikeampi tapaus, eikä Aamunodottajalta sekä Happosateelta tuttua lievää hittihakuisuutta juurikaan löydy. Täten Irtileikattu vaatii kuulijaltaan aiempaa enemmän kärsivällisyyttä. Aika näyttää, palkitaanko se.

Rami Raskin pehmeä ääni patinoi kypsästi ja hellästi hyväillen verkkaisesti eteneviä slaavilaisvoittoisia molli- ja tunnelmapaloja, mutta on vaikea antaa anteeksi Ramin lespausta. On vaikea kuunnella Verenpisaraa ilman, että korva tarttuu jokaiseen ilkeästi suhahtavaan ässään. Eivätkö Hiili Hiilesmaa miksaajan tai kitaristi-säveltäjä Santeri Kallio tuottajan roolissa voineet tehdä asialle mitään?