Virgin Steelen tuoreimman levyn äärellä olo on aluksi hämmentynyt. Levyn soundimaailma on kerrassaan outo. Visions Of Eden ei kolise metallilevyksi sitten lainkaan. Äänimaisemaltaan levy on perin ohut ja kitarasoundeja ei voi nauramatta kuunnella. On se David DeFeis tehnyt tanakampaakin…
Jollakin tavalla erikoinen tuotantotapa alkaa ajan myötä ainakin pikkaisen kiehtoa. Se antaa tilaa lauluosuuksille ja korostaa tällä kerralla varsin hillitysti esiin puskevaa pianoa. Lisäksi sävellysten renessanssitunnelma ja muutamat nokkelahkot melodiaoivallukset pääsevät paremmin esiin Visions Of Edenin kappaleiden riisutuissa sovituksissa.
Usein Manowariin verrattu Virgin Steele on vuosien mittaan jäänyt taistelussa aina toiseksi, mutta DeFeisin pohdiskelevampi sävel- ja varsinkin lyriikkamaailma tarjoavat yhä kiehtovia ajatuskulkuja. Kreikkalaisen mytologian jälkeen DeFeis syventyy uskontojen kulttuuriperimään, miettii luonnonkansojen henkisyyden merkitystä nykyuskonnoille ja pohtii naisen aseman sekä arvostuksen muutosta uskontojen valossa. Aihe ei ehkä ole kovin omaperäinen, mutta siitä riittää ammennettavaksi mielenkiintoisia näkökantoja.
