Välivuotta Helsingin Kaupunginteatterista pitävä Vuokko Hovatta yrittää päästä uudelleen relevantiksi esiintyjäksi ja tulkitsijaksi myös musiikin puolella. Minä Rakastan Ikuisesti -albumilla Jarkko Meretniemen sävellyksiin lauletut tekstit ovat jälleen rakkauden ja ihmissuhteiden dilemmoihin painottuvia.
Levy alkaa hiljalleen vellovalla balladilla Ateena, mutta heti perään tunnelma lässähtää sekä teksteiltään että sävellykseltään pliisulla Yhdet hautajaiset -renkutuksella, jonka ilmansuuntakuvasto kalskahtaa korviin tylsänä ja kliseitä huonosti kierrättävänä. Ikävä kyllä sama linja jatkuu läpi albumin.
Levyn kohokohdaksi nouseekin upeasti pidättelevä Haitula, joka on pianoriffeineen ja elektronisine kokeiluineen kaivattu punainen vaate tumman joukossa. Markus Koskisen ylituottama Minä Rakastan Ikuisesti on valjujen balladien vuoksi raskas levy kuunneltavaksi, eivätkä muutamat synteettisellä äänimaailmalla radiosoittoa kosiskelevat poppikset (kuten esimerkiksi aivan kammottava Lepään rauhassa) juurikaan sovi Hovatan hienolle äänelle. Tämän on sääli, sillä Vuokko Hovatassa on potentiaalia, jota hän ei ole toistaiseksi soolomateriaalinsa parissa lunastanut.