THE WATERBOYS: A Rock In The Weary Land

Lähes kaksi vuosikymmentä sitten kahdella ensimmäisellä Waterboys -albumilla ison musiikin käsitteen lanseerannut Mike Scott palaa parin sooloalbumin jälkeen vanhan bändinsä nimissä. Folk-henkiset kokeilut ja Waterboysin edellisen, vuonna 1993 ilmestyneen Dream Harderin, kitarasankaruushaaveet ovat jääneet taakse. Levyltä puuttuvat myös vanhan Waterboysin kelttiläiset piirteet.
Mike Scott uskoo jälleen, että vain suuri on kaunista. A Rock In The Weary Land -albumilla mikään ei toimi pienessä mittakaavassa. Suurten teemojen toteutus on äänekästä ja levyn kahdesta ensimmäisestä biisistä selviytymiseen kuluu neljännestunti. Mike Scott fraseeraa kovalla ärrällä ja säröinen soitto saa toistuvasti seurakseen pirstaleiseksi käsitellyn laulusoundin. Yksi uuden Waterboys-soinnin keskeisiä elementtejä on niinikään mahtipontisuuteen mieltyneen Spiritualizedin Thighpaulsandran massiivinen mellotron- ja syntetisaattorityöskentely. Vanhasta Waterboys-miehistöstä on kehiin palannut Anthony Thistlethwaite kahdella raidalla kuultavine sähköisine slidemandoliineineen.
A Rock In The Weary Landin eeppisyydestä saadaan useita kouriintuntuvia todisteita levyn nimibiisin kehittyessä The London Community Gospel Choirin avulla gospeliseksi mammutiksi. Maledictionilla kuullaan poikkeuksellisesti vain Mike Scottin laulua, akustista kitaraa ja salaperäistä wind-wah -efektiä, joka puhaltaa pelottavana nummien yli ja palelluttaa luita myöten. Helvetissä äänitetty hälyinen ja suriseva Dumbing Down The World käynnistyy sämplellä pastori A.W. Nixin saarnasta vuodelta 1927. "In Hell he lifted up his eyes". Massiivinen päätösraita Crown muistuttaa introllaan muinaisesta TV-sarjasta Ivanhoe ja biisin jälkipuolisko sujuu ankaran jyräyksen merkeissä Scottin täydentäessä soitinarsenaalia bluesblasterilla ja scarp-kitaralla.
A Rock In The Weary Landin luominen on kaikesta päätellen vaatinut tolkuttoman määrän aikaa ja vaivaa. Tasapuolisuuden nimissä myös albumin kuuntelu ottaa keskimääräistä enemmän voimille.