Metsutan on kolmas pitkäsoitto Whisperedin samuraiheviä eli suomeksi melodista death metalia Japani-vaikuttein. Kahdella levyllä esitellystä kaavasta ei poiketa vaan eteenpäin posotellaan kabuki-naamiot päässä katanat viuhuen. Aluksi itämaiset mausteet tuntuvat päälleliimatuilta, mutta pian ne sulautuvat osaksi kokonaisuutta.
Soitto on ensiluokkaista ja biisit parhaimmillaan hyviä, erityisesti silloin, kun tehdään muutakin kuin soitetaan mahdollisimman paljon nuotteja mahdollisimman nopeasti, kuten Tsukiakarissa. Soundeiltaan levy tosin noudattaa niin paljon tyypillisiä melodeathin kliseitä, että geneerisyyden varjo on vain askeleen päässä. Jos yhtyeen kaikkien levyjen kappaleet pistetään samaan soittolistaan ja soimaan satunnaisessa järjestyksessä, on vaikea erottaa eri levyjen kappaleita toisistaan. Nyanssierot ovat niin pienet. Tämä on kuulijasta riippuen joko hyvä tai huono asia.
Metsutan myös oudosti loppuu useaan kertaan. Lähes mikä tahansa neljästä viimeisestä kappaleesta kuulostaa albumin päätösraidalta. Levyllä on ”feikkiloppuja” enemmän kuin Taru sormusten herrasta -trilogian Kuninkaan paluussa. Muutenkaan flow ei levyn jälkipuoliskolla ole kovin yhtenäinen.
