WOLFMOTHER: Victorious

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

WOLFMOTHER
Victorious
Universal

Australian Sydneyssä vuosisadan alussa syntyneen Wolfmotherin tie on kulkenut vaikeuksien kautta uuteen voittoon. Häpeämättömän retroisesti hard rockia luukuttava Wolfmother-debyytti (2005) oli yksi ilmestymisvuotensa parhaista äänitteistä. Miehistönvaihdokset iskivät kuitenkin jo ennen kakkoslevyä Cosmic Egg (2009), minkä jälkeiset muutamat vuodet olivat varsinaista sekaannuksen aikaa.

Alun perin yhtyeen kolmatta albumia varten tehdyistä äänityksistä syntyi lopulta nokkamies Andrew Stockdalen soolotyö Keep Moving (2013). Cosmic Eggin seuraaja New Crown (2014) ilmestyi viimein niin matalalla profiililla, että ainakin omalta kohdalta sen julkitulo meni kokonaan ohi.

Kun Led Zeppelin ei Robert Plantin vastarinnasta johtuen näytä palaavan ja kun Black Sabbath vetää viimeisiään, niin Wolfmother jatkaa – Rival Sonsin ja eräiden muiden bändien rinnalla – ansiokkaasti esikuviensa luomaa traditiota.

Rumpuosuuksia lukuun ottamatta Andrew Stockdalen yksinään ruhjovan jykevästi soittama Victorious on viimein täysiverinen Wolfmother-levy, jolla Stockdale sanoo asiansa ytimekkäästi ja lyhyesti – vain nimibiisin lipsahtaessa yli neljäminuuttiseksi. Muiden muassa Pearl Jamin ja Soundgardenin kanssa työskennelleen Brendan O’Brienin tuottamalla levyltä löytyy tukevan hard rock -perustan lisäksi myös hieman nuorempaa perinnettä metal- ja stoner-vaikutteisina sävyinä.

Victorious on viimein täysiverinen Wolfmother-levy, jolla Stockdale sanoo asiansa ytimekkäästi ja lyhyesti.

Victorious todistaa Andrew Stockdalen omaavan kierrätyksessään äärimmäisen sisäistyneen ja hyvän maun. Led Zeppeliniltä virallisen hyväksynnän saaneen Wolfmotherin biisejä voi halutessaan kutsua sitaattisiksi, mutta lopputulokset seisovat kaiken aikaa ylpeästi omilla jaloillaan. Silloinkin kun Paranoidin riffi muokkautuu Wolfmotherin tarpeisiin tai kun Stockdalen laulu jää vain parin asteen päähän Pavlov’s Dogin David Surkampin kimakkuudesta. Uriah Heepin mieleen tuovaa Eye Of The Beholderia mukaillen rohkeneekin sanoa, että totuus on kuulijan korvissa.

Lisää luettavaa