WOLVER: The Boy Who Cried

Arvio julkaistu Soundissa 9/2009.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

The Boy Who Cried on nelisen vuotta nykykokoonpanossaan toimineen helsinkiläisyhtyeen ulkoasultaan lupauksia herättävä albumidebyytti. Ikävä kyllä levyn sisältö ei pysy samassa linjassa.

Arvio

WOLVER
The Boy Who Cried
Holy Feather

The Boy Who Cried on nelisen vuotta nykykokoonpanossaan toimineen helsinkiläisyhtyeen ulkoasultaan lupauksia herättävä albumidebyytti. Ikävä kyllä levyn sisältö ei pysy samassa linjassa.

Wolver ei tyyliltään istu napakasti mihinkään erityiseen kategoriaan tai genreen. Yhtyeen rock on kuitenkin mieluummin painavaa kuin kevyttä. Wolverin olemuksen hankalan määriteltävyyden voi niin halutessaan käsittää myönteiseksi ominaisuudeksi. Toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin The Boy Who Criedin ilme, joka säilyy lähes muuttumattomana läpi levyn.

Wolver täyttää albuminsa pääosin yhdellä ja samalla keskinopealla tempolla etenevistä biiseistä, mikä luo levystä tarpeettoman työlään vaikutelman. Bändin soundissa pääroolia vetää kitaristi Marko, jonka sooloissa riittää niin rutinaa kuin tilua ja vinkuakin. Kaikesta rypistyksestä huolimatta The Boy Who Criedin vaivalloisuus lähestyy uhkaavasti kivireen vetämistä. T-Birdin kireä ja kapeaääninen laulu ei sekään ole omiaan korottamaan yhtyeen osakkeita.

Lisää luettavaa