Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.
Yona on viime vuosina kokeillut siipiään monipuolisesti popin kentällä. Ahkerana levyttäjänä tunnetun artistin uran seitsemäs levy 7 julkaistaan 21. syyskuuta. Tuore Sä teit tän laulun -sinkku ja aiemmin tänä vuonna julkaistu Ghetto edustavat perinteisempää pop-ilmaisua parin vuoden takaisen Jano-EP:n rapin jälkeen.
Sä teit tän laulun -biisissä kertoja rohkaisee kanssaihmistään ja antaa tälle laulun, jota hän voi kutsua omakseen. Yona kuvailee itse kappaleen tarinaa seuraavasti:
”Aina jos joku sanoo mulle, et ’mä en osaa mitään’, mut valtaa hämmennys ja tosi suuri tarve kertoa, miten väärässä hän on. Jokainen ihminen luo tätä todellisuutta olemassaolollaan, jokainen osaa elää, eikä meidän muuta tarvikaan osata”, Yona kuvailee Sä teit tän laulun tarinaa.
”Ilman mun faneja, ystävii ja kollegoita mä en olis ikinä ees kirjoittanut mun biisejä, joten eikö silloin tavallaan neki oo kirjoittanu mun biisit? Eli sä teit tän laulun, jonka sain kunnian laulaa upeen Olavin kaa”, lauluntekijä filosofoi Olavi Uusivirran kanssa esittämäänsä kappaletta.
Jos mietitään sanoja, joita aloitteleva metalliyhtye käyttäisi nimessään, niin ”koiranpentu” tuskin kuuluisi listan kärkijoukkoon. Englantilainen Puppy sen sijaan on ajatellut asiaa laatikon ulkopuolelta. Spinefarmin Iso-Britannian haaran rosteriin kuuluva yhtyeen laulaja-kitaristi Jock Nortonin ääni muistuttaa hieman naapurimaamme Ghostin Tobias Forgea, mutta Puppyn musiikki on pääpiirteittäin Black Sabbath -henkistä raskasta rockia voimatriokokoonpanolla. Yhtyeen debyyttikokopitkä The Goatin on määrä tulla ulos tammikuussa 2019.
Kuluneen kesän odotetuimpiin kuulunut debyyttialbumi saatiin vasta elokuun loppumetreillä, kun uudessa Soundin numerossakin haastateltu Ruusut paljasti maailmalle ensimmäisen kokonaisuuden uudistushaluisen pop-visionsa hedelmistä. Hannu Linkola kuvaili arvostelussaan (kokonaisuudessaan luettavissa täältä) Ruusujen nimeä kantavaa debyyttiä seuraavin ylisanoin:
”Ruusut on paitsi valikoima vahvoja ja itsenäisiä lauluja myös huolellisesti sommiteltu kokonaistaideteos, joka huokuu uudistusmieltä ja tasapainoa. Pop-musiikin ilmaisurekisteriä ahnaasti kartoittavassa äänimaailmassa on kollektiivisesti omaksuttavaa ajan henkeä ja crossover-potentiaalia, mutta myös suoruutta, joka pakottaa kohtaamaan kaiken henkilökohtaisella tasolla.”
Näiden poimintojen lisäksi soittolistalta löytyvät muun muassa fuhhailemaan innostunut Paul McCartney, räjähtävistä lepakoista varoitteleva Rytmihäiriö, J. Karjalainen tummansinisine seuralaisineen sekä kylmyyteen kannustava Ydinperhe. Tunteiden tulkkeja laidasta laitaan siis.
Ota Soundin Parasta juuri nyt -soittolista haltuun alta: