Ice Cube, Alabama Shakes, Doves… – Sunnuntaisoittarilla sukelletaan Bigg Softin pään sisään

Muun muassa Damn Seagulls- ja Pää Kii -yhtyeistä tunnettava muusikko puurtaa parhaillaan uuden äärellä.
23.4.2017 15:30

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Mikä ihmeen Bigg Soft?

”Miikka Koivisto on mun neuvonantaja, A&R-hahmo ja cheerleader.”

Kotimaisen musiikkikentän tuoreen tulokkaan nimi ei ehkä vielä soita sen suuremmin kelloja. Kaiken taustalta löytyy kuitenkin Soundinkin lukijoille jo verrattain tuttu herrasmies; niin Damn Seagulls- ja Pää Kii -yhtyeistä kuin tuotannollisista ansioistaankin (muun muassa Varvara ja Tanssiva Karhu) tiedettävä Lauri Eloranta.

Ensimmäinen eetteriin pukattu Bigg Soft -kipale kuulostaa tältä:

Onko tätä luvassa lisääkin?

Mulla ei ole mitään julkaisijaa, joskaan en ole kyllä sellaista oikeastaan vielä kysellytkään. Biisejä on aika paljon, niitä yritän ehtiä äänittää tässä aina kun kerkeän.

Mahtaako muotoutumassa olla peräti levykokonaisuus?

Itse ajattelen biisejä levykokonaisuutena, mutta tällä hetkellä julkaisen kuitenkin kappaleen kerrallaan. Antaa homman edetä vielä omalla painollaan. Miikka Koivisto on mun neuvonantaja, A&R-hahmo ja cheerleader.

Mistä nimi Bigg Soft?

Ei se mitään meinaa sinällään. Kuvastaa mua! Bändi- ja artistinimien keksiminen oli ennen hauskaa puuhaa, mutta ei enää, kun kaikki nimet on jo käytetty.

Kuuletko live-lauteiden kutsun?

Hauduttelen livehommaa ohessa koko ajan, mutta keikkoja tai muuta vastaavaa ei toistaiseksi ole sovittuna.

Saimme suostuteltua jo kerran aiemminkin soittolista-vieraanamme piipahtaneen Elorannan pukemaan Sunnuntaisoittari-muotoon syyt siihen, miten tähän on tultu.

Oheiset biisit ehkä valottaa hieman sitä, mitä Bigg Softin pään sisällä tapahtuu. Lisää volaa!

Elorannan alle poimimien 20 kappaleen joukosta löytyy muun muassa Dovesin, Kendrick Lamarin ja Four Topsin sekä lehtemme kriitikkoäänestyksissäkin vuosina 2015 ja 2016 komeasti pärjänneiden Alabama Shakesin ja (ensi kesän Pori Jazzeillekin saapuvan) Michael Kiwanukan materiaalia.

Siitäpä siis:

Sunnuntaisoittari: Bigg Softin pään sisällä

Bigg Softin Soundcloud-sivulle pääset tästä.

Kaikki aiemmin julki tulleet Sunnuntaisoittarit puolestaan löydät täältä.

Lisää luettavaa