”Keikkareissuilla autossamme vallitsee järjetön kaaos ’jukeboksin’ ympärillä” – Sunnuntaisoittari-vieraana Uniklubi

Uniklubi vuonna 2017.
Kuva: Torsti Mäkinen

Suosikkiyhtyeen odotettu uutuuspitkäsoitto näkee päivänvalon ensi vuoden puolella.

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Lukuisista radiohiteistään tunnettu, ja niiden myötä yhdeksi festariemme vakiovetonauloista noussut Uniklubi julkaisi kesällä Perjantaibiisinämmekin piipahtaneen paluusinglensä Laavaa, jota seurasi reilu viikko sitten kuultaviin puskettu kappale nimeltään Pakkopaita.

Laulaja Jussi Selon mukaan uutta ”bändivetoista” kokopitkää on lupa odottaa saapuvaksi ”lähempänä kevättä”.

– Äänitykset alkaa olemaan loppusuoralla, vokalisti vinkkaa.

Viikon 47 Sunnuntaisoittarin pumppumme latasi täyteen keikkamatkojensa valikoituja suosikkeja seuraavanlaisin saatesanoin:

– Hommasimme viime kesänä yhteisillä rahoillamme matkakaiuttimen, joka on siitä lähtien piristänyt reissujamme ympäri Suomea. Usein keikkareissuilla autossamme vallitsee järjetön kaaos ”jukeboksin” ympärillä. Välillä yhteinen sävel löytyy ja toisinaan taas ei. Tässä muutamia biisejä, jotka syystä tai toisesta tuppaavat soimaan matkasta toiseen.

Sunnuntaisoittari – Uniklubi: Tien päällä

Uniklubi on:

Jussi Selo (laulu)
Janne Selo (kitara)
Pasi Viitala (kitara)
Tuomas Lepistö (koskettimet)
Teemu Mäntykorpi (basso)
Jani Auvinen (rummut)

Yhtyeen Pakkopaita-kiertue etenee seuraavasti:

1.12. Tahko Piazza, Nilsiä
2.12. Stage & Villi, Vammala
9.12. Stage Bar, Parkano
31.12. Jack The Rooster, Tampere

Kaikki menneisyyden Sunnuntaisoittarit löydät täältä.