Tarkkailuluokka | Raivo: Nimeään leppoisampaa musaa

Järkevän tekemisen puute ajaa jotkut etsimään uusia tapoja käyttää aikaansa. Toiset tekemisen puute ajaa raivon partaalle. Tämän artistin tarina kuuluu ensimmäisiin tapauksiin.
7.6.2018 22:33

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Kaikki alkoi murtuneesta kädestä ja kipsistä, joka rajoitti harrastuksia. Harmaan arjen täyttämiseksi Raimo ”Raivo” Saban täytyi keksiä uusia rutiineja. Halu tehdä jotain luovaa sai kunnossa selvinneen käden tarttumaan vanhaan harrastukseen. Saba paranteli kipsattua kättään kitaraa sohvalla näppäillen ja biisejä syntyi.

– Se oli alkuun todella vilpitöntä, ja lähti alkuun liikkeelle semmosena harmittomana ”postimerkkikeräilynä”. Yksinkertaisesti sanottuna, siitä tuli niin hauskaa että otin siihen sitten kaverit messiin. Äänitettiin yks perjantai-ilta tällä porukalla Tuu jo mun luo -biisi ja siitä tää lähti. Tämän jälkeen ollaan oikeestaan soiteltu muutamia pikku exclusive-keikkoja kavereiden juhlissa, Saba kuvailee yksiköstä yhtyeeksi muuttuneen projektin alkuvaiheita.

Ketä muita Raivon taustalta löytyy?

– Keskeisessä roolissa on Mikko ”Mise” Pennanen, joka tuottaa ja soittaa kitaraa Raivossa. Sen lisäksi bändissä soittaa bassoa Jesse ja rumpujen takaa löytyy Seba. Mä edustan Raivoa kaikessa karvaisuudessaan, Raimo Saba veistelee.

Mutta älä anna aggressiiviselta kuulostavan nimen hämätä, sillä leppoisan groovaavasti kulkeva esikoisjulkaisu Tuu jo mun luo on paremminkin pitkän sunnuntaiaamun rakkauslaulu kuin adrenaliinin täyteinen rypistys. Mutta mistä artistinimi Raivo oikein tuli? Onko leppoisan musiikin ja aggressiivisen nimen kontrasti harkittu?

– Raivo on kulkenut mun lempinimenä pitkään mukana, sen lisäksi se on helppo muunnelma mun oikeasta nimestä Raimo, joten siksi Raivo! Ja ehkä sillon kun mä oon eniten kilpailuhengen ”riivaama” niin mä tuon esiin vahvoja tunteita… Raivo suostuu ottamaan kaiken vastuun ristiriitaisesta nimestään! Nimen ei ollu tarkoitus huijata ketään genre-päivystäjiä, mutta ehkä kuitenkin vähän kutitella kuuntelijoiden ennakkoluuloja, Saba naureskelee ja paljastaa:

Tuu jo mun luo -sinkun kannessa esiintyy surullisenkuuluisa Raivon kipsikäsi!

Mitä on luvassa seuraavaksi? Ainakin treenejä tulevia keikkoja varten sekä uutta musiikkia hyvää nostetta nauttineen esikoisen jatkoksi.

– Yks uus biisi on valmiina joka toivottavasti tulee täs kesällä viel ulos ja jääkaapissa on hyviä raaka-aineita, jotka vaan odottaa kokkaamista, Lake Jonsissakin vaikuttava kitaristi Mikko ”Mise” Pennanen paljastaa.

Minkä levyn ottaisit mukaan autiolle saarelle?

– Simon & Garfunkelin Bridge over troubled water, Raimo Saba vastaa yksiselitteisesti.

– Sufjan Stevensin Illinoisin ja jotenkin yrittäisin piilottaa mukaan myös After the Gold Rushin Neil Youngilta, salakuljettaja Mikko Pennanen kertoo.

Raivo:
Raimo ”Raivo” Saba – laulu/kitara
Mikko ”Mise” Pennanen – kitara
Jesse Myers – basso
Sebastian ”Seba” Höysniemi – rummut


Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Seuraa myös Soundin Tarkkailuluokka-soittolistaa, jolta löydät sarjassa esitellyt artistit nätisti siistissä paketissa:

Lisää luettavaa