60-vuotiasta The Rolling Stonesia kunnioitetaan ei yhdellä tai kahdella, vaan hulppealla 12 postimerkillä

11.1.2022 21:00

The Rolling Stones viettää tänä vuonna 60-vuotispäiviään. Merkkipaalun kunniaksi yhtyettä kunnioitetaan kokonaisen 12 postimerkin voimin.

Isobritannialainen Royal Mail julkaisee merkit 20. tammikuuta. Kahdeksan merkeistä juhlistaa yhtyeen kuuluisimpia esiintymisiä mukaan lukien vuoden 1969 keikka Lontoon Hyde Parkissa, vuoden 1995 Rotterdamin-konsertti sekä vuonna 1976 soitettu setti Knebworth Festival -tapahtumassa.

”Vain muutamat yhtyeet rockin historiassa ovat onnistuneet luomaan yhtä rikkaan ja mittavan uran kuin The Rolling Stones”, Royal Mailin tiedotuspuolen päällikkö David Gold kommentoi. ”He ovat luoneet joitakin modernin musiikin ikonisimmista ja inspiroivimmista albumeista, uraauurtavista live-esiintymisistä puhumattakaan.”

”Vuonna 2005 The Rolling Stones palkittiin kaikkien aikojen suurimpana kiertävänä yhtyeenä World Music Awardseissa”, todetaan puolestaan postimerkeistä kertovassa tiedotteessa. ”He ovat myyneet arviolta 250 miljoonaa levyä, ja heillä on Isossa-Britanniassa 8 singlelistan ykköspaikkaa sekä 13 listaykköseksi yltänyttä albumia. Heidän saamansa lukemattomat palkinnot käsittävät neljä Grammyä, kolme MTV Music Awardsia sekä yhdeksän NME Awardsia. Heidät nimettiin Rock And Roll Hall Of Fameen vuonna 1989.”

”Aina siitä asti kun he aloittivat bändinä, heidän singlensä ja albuminsa ovat tuottaneet liudan ikivihreitä rock-klassikoita, joiden käyttövoimana toimii kaikkien aikojen parhaisiin lukeutuvia riffejä”, tiedotteessa lisätään.

Voit käydä tutustumassa merkkeihin tarkemmin täällä.

Lisää luettavaa