Alma, The Chainsmokers, Sunrise Avenue… – Ruisrock julkisti ensi kesän ensimmäiset artistikiinnityksensä

Rikotaanko yleisöennätyksiä jälleen 2018?
8.12.2017 11:38

Turun Ruissalossa 6.–8. heinäkuuta järjestettävä Ruisrock on julkaissut ensimmäiset artistikiinnityksensä. Joukossa on kärkinimiä niin koti- kuin ulkomailta.

Ulkomaalaisvahvistuksina nähdään dj-tuottajaduo The Chainsmokers sekä remixeillään maailmanlaajuiseen tietoisuuteen noussut Marshmello, jotka vastaavat tämän vuoden suurimmista edm-hiteistä. Ruissaloon saapuu lisäksi parhaan rap-levyn Grammy-ehdokkuudella huomioidun levyn hiljattain julkaissut Tyler the Creator sekä omintakeista feminististä räppiä tekevä yhdysvaltalaisartisti Princess Nokia.

Harvinaisilla kotimaan keikoilla Ruisrockissa nähdään puolestaan kansainväliset tähdet Alma sekä Sunrise Avenue. Keikat ovat harvinaista herkkua, sillä Alma esiintyy ensi kesänä vain kahdella kotimaisella festivaalilla ja Sunrise Avenuelle kyseessä on puolestaan kesän ainoa festariesiintyminen.

Viime kesänä Ruisrockissa juhli kolmen loppuunmyydyn päivän aikana ennätykselliset 105 000 festivaalivierasta. Päivittäinen kävijämäärä oli 35 000 ihmistä.