Avustajat kehästä, ensimmäinen erä: Robbie Williams haaveilee nyrkkeilyottelusta Liam Gallagheria vastaan

25.11.2019 15:21

Tässähän olisi kiintoisa tapahtuma musiikkipiirien piristykseksi. NME uutisoi, että Robbie Williams on ehdottanut nyrkkeilypromoottori Eddie Hearnille nyrkkeilyottelun järjestämisestä Williamsin ja Liam Gallagherin välille. Muusikot pääsisivät selvittelemään välejään sitten ihan fyysisesti – kaksikon välillä kun on ollut skismaa jo 1990-luvulta saakka.

Williams ehdotti nyrkkeilyottelua aiemmin jo lokakuussa, mutta nyt mies on esitellyt ideaa alan ammattilaisillekin. Hearn ei ole ammattinyrkkeilyssä mikään pieni tekijä: Matchroom Sport -tallin omistajana hän on järjestänyt otteluita muun muassa Amir Khanin, Tony Bellew’n, Dillian Whyten ja Oleksandr Usykin kaltaisille nyrkkeilyn supertähdille. Joulukuussa Hearn isännöi Anthony Joshuan ja Andy Ruizin välistä raskaan sarjan maailmanmestaruusottelua.

”Olen puhunut aiheesta Eddie Hearnille, ja hän on kiinnostunut”, Williams kertoi NME:n mukaan Jonathan Rossin talk show’ssa. ”Olen harrastanut nyrkkeilyä ja jos on ketään, jota vastaan haluaisin otella, niin se olisi Liam Gallagher.”

Williams kuitenkin sanoo, ettei Oasis-tähti Gallagher ole osoittanut kiinnostusta aiheeseen. ”Hän on jättänyt jo kahdesti vastaamatta tarjoukseen”, Williams kertoo.

Vaikka Liam ei lähtisi leikkiin mukaan, Williams on silti kiinnostunut kamppailu-urheilun harjoittamisesta. Haastattelussa poptähti kertoo haaveilevansa oikeaan ammattinyrkkeilyotteluun lähtemisestä.

Olisihan tuo mielenkiintoista, jos Williams ja Gallagher nuorattuun neliöön lähtisivät! Taitaisi Williams olla vahvoilla, jos on aiemmin lajia harrastanut ja ulottuvuusetukin löytyy. Robbie on nettitietojen mukaan 185 cm pitkä, Liam seitsemän senttiä lyhyempi.

Lisää luettavaa