Battle Beast -leiristä kuuluu aika isoja uutisia – yhtyeellä on edessään kiireinen vuosi

17.2.2025 20:58

Jos satut olemaan Battle Beastin säveltaiteen ystävä, nyt on tarjolla monenlaisia iloisia uutisia. Perinteikkään heavy metalin sanansaattajayhtye aikoo tarjota tänä vuonna fanikunnalleen musiikkia monessa muodossa – sekä levyllä että livenä.

Ensinnäkin viime viikolla julkistettiin sellainen tieto, että yhtyeen ensimmäinen livealbumi tulee julki 11. huhtikuuta. Levyn nimi on Circus of Doom – Live in Helsinki 2023, ja nimensä mukaisesti se on taltioitu Helsingin Jäähallissa tammikuussa 2023. Tätä julkaisua promotoidaan ennakkoon King for a Day -biisin livevideolla, katso tämä pätkä alempaa.

Toiseksi yhtye julkisti juuri varsin muikean Euroopan-kiertueen. Battle Beast esittää loka–joulukuussa yli 30 keikkaa muun muassa Saksassa, Briteissä, Espanjassa, Ruotsissa, Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä. Kun tätä ennen yhtyeellä riittää soittohommia koto-Suomessa muun muassa Rockfestissä, Tuskassa, Kuopiorockissa ja Qstockissa, voi sanoa, että aktiivinen keikkavuosi on menossa.

Kolmanneksi tämän päivän kiertuejulkistuksen yhteydessä mainitaan, että bändi on paraikaa studiossa hiomassa seitsemättä studioalbumiaan, ja sen pitäisi tulla julki vielä tänä vuonna ennen Euroopan-rundia. Ei siis varmaan kestä kauaakaan ennen kuin maailmaan tupsahtaa upouusi Battle Beast -single esittelemään tulevaa levyä. Hyvä homma, sitä odotellessa!

YouTube video