”Biisi kertoo erakoitumisesta ja yksinäisyydestä” – katso The Rasmuksen ja Apocalyptican uusi video

The Rasmus on julkaissut uuden Venomous Moon -kappaleen. Apocalyptican tähdittämä Venomous Moon on samalla toinen singlelohkaisu The Rasmuksen myöhemmin ilmestyvältä kymmenenneltä studioalbumilta.

– Alun perin Venomous Moon oli balladi, mutta jossakin vaiheessa innostuin kokeilemaan nopeampia komppeja ja kokonaisuus alkoi toimia entistä paremmin. Innostuin myös kitarariffin ja Abba-henkisen melodian luomasta kontrastista, kertoo solisti Lauri Ylönen.

– Sanoitus kertoo erakoitumisesta, yksinäisyydestä ja eräänlaisena vankina olemisesta. Osa tekstistä on hieman vanhempaa perua, mutta pandemian puristuksessa sanojen tunnelma vahvistui entisestään.

Miten Apocalyptican sellistit päätyivät mukaan?

– Ajatus yhteistyöstä alkoi kehittyä, kun lisäsin Venomous Moonin demoversioon synajousia. Seuraavaksi soitin Eicca Toppiselle ja kysyin Apocalypticaa mukaan kappaleeseen. Onneksi he suostuivat ilomielin!

Venomous Moon on toinen single The Rasmuksen seuraavalta studioalbumilta. Miten kuvailisit levyä kokonaisuutena?

Bones ja Venomous Moon ovat hyvin erilaisia kappaleita, mutta yllätyksiä ja vaihtelevuutta on tarjolla myös muiden uusien biisien osalta. On tuntunut hauskalta tehdä yksittäisiä kappaleita ja jättää kokonaisen albumin miettiminen hieman vähemmälle, sanoo Ylönen.

– Musan tekemisen pitää olla hauskaa ja hyvät fiilikset saavat viedä mennessään. Tämän kuulee tulevalta levyltä!