Bob Dylan voitti vanhan yhteistyökumppanin perikunnan nostaman oikeusjutun – ”Olemme tyytyväisiä päätökseen”

Jacques Levy oli mukana kirjoittamassa useita Desire-albumin kappaleita.
2.8.2021 12:02

Vuonna 2004 menehtyneen lauluntekijän ja teatteriohjaaja Jacques Levyn perikunta nosti alkuvuodesta oikeusjutun Bob Dylania ja Universal Music Groupia vastaan vaatien näiltä miljoonien dollarien edestä korvauksia. Levy kirjoitti Dylanin kanssa useita Desire-menestysalbumin (1976) kappaleita (kuten Hurricane ja Isis) ja tämän lesken mukaan perikunnalle ei maksettu heille kuuluvia korvauksia Bob Dylanin myytyä tuotantonsa kustannusoikeudet Universalille huimasta, arviolta yli 300 miljoonan dollarin summasta.

New Yorkin korkeimman oikeuden tuomari antoi asiassa päätöksen viime perjantaina (30.7.) ja katsoi riita-asian Bob Dylanin hyväksi. Tuomari Barry Ostragerin mukaan Dylanin ja Universalin asianajajat pystyivät selvästi osoittamaan Levyn ja Dylanin vuonna 1975 tekemästä sopimuksesta, että Levy oli mukana ”palkattuna työntekijänä” ja saavan palkkioksi osuuden (35%) biisinkirjoittajan rojalteista. Sopimuksessa todetaan erikseen, ettei Levyllä ole omistusoikeutta kappaleisiin.

”Olemme tyytyväisiä päätökseen. Kuten totesimme jo silloin kun kanne nostettiin, että tämä on vain surullinen yritys hyötyä kustannusoikeuksien myymisestä. Olemme iloisia, että asia on saatu päätökseen”, Dylanin edustaja Orin Snyder kommentoi.

Asiasta uutisoi Variety.

Lisää luettavaa