Bodom After Midnight -kitaristi Daniel Freyberg muistelee viimeistä tapaamistaan Alexi Laihon kanssa – ”Hän odotti innolla tulevaa”

2.4.2021 20:59

Alkuvuodesta metallimaailmaa järkytti tieto Bodom After Midnight -nokkamies Alexi Laihon kuolemasta. Uuden yhtyeen taival oli vasta alussa ja poppoon äänittämää ep:tä odotettiin innolla niin meillä kuin maailmallakin. Äänitteeltä julkaistiin hiljattain ensimmäisenä maistiaisena Paint The Sky With Blood -kappale, jonka voit käydä tarkastamassa täällä.

Laihon kanssa vuodesta 2016 ensin Children of Bodomissa, sittemmin Bodom After Midnightissa soittanut Daniel Freyberg avasi tuntojaan 23. huhtikuuta ilmestyvästä, ensisinglensä mukaan nimetystä äänitteestä Loudwirelle.

Freyberg kertoo tavanneensa Laihon viimeisen kerran Paint the Sky With Blood -kappaleen musiikkivideon kuvausten jälkeen viime joulukuussa, vain pari viikkoa ennen Laihon menehtymistä.

”Se oli hyvä viimeinen juttutuokio hänen kanssaan. Hän vaikutti todella onnelliselta ja odotti innolla tulevaa”, kitaristi sanoo. ”Olen todella onnellinen, että hänen tekemänsä ja nauhoittamansa kappaleet julkaistaan. Hän ei malttanut odottaa, että ne tulevat ulos.”

Freyberg kuvailee ep:n syntyneen hyvissä tunnelmissa.

”Meillä oli hyvä kemia ja meillä oli hauskaa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin, aina treenejä myöten. Toivon, että se myös kuuluu äänitteeltä”, Freyberg kommentoi.

Freybergin mukaan Bodom After Midnightin taival jää näillä näkymin yhden julkaisun mittaiseksi.

”Valitettavasti Bodom After Midnight haudataan Alexin mukana”, Freyberg sanoo. ”Meistä ei tunnu hyvältä käyttää Bodom-nimeä ilman Alexia, sillä se oli niin kytköksissä häneen.”

Freyberg itse aikoo kuitenkin jatkaa musiikin parissa aina hamaan tulevaisuuteen.

”Minulla on ehdottomasti jotain työn alla ja aion jatkaa musiikkialalla, toivottavasti vielä pitkän aikaa.”

Katso haastattelu alta.

Lisää luettavaa