Bohemian Rhapsody -elokuva sai ensi-iltansa – kriitikoiden mielipiteistä paistaa pettymys

25.10.2018 09:43

Nyt se on sitten julki, ainakin Briteissä: Queenin tarinan kertova Bohemian Rhapsody sai ensi-iltansa 23. lokakuuta. Suomeen teos tulee vasta 2. marraskuuta, mutta näin ennakkoon voidaan lukea muun maailman mielipiteitä siitä, miten tarkasti elokuva osuu maaliinsa.

Näyttäisi siltä, että monet elokuvan nähneistä kriitikoista ovat nihkeällä kannalla. Rotten Tomatoes -sivun listaamista 52 arviosta 25 on negatiivisia ja 27 positiivisia, eli vähän ollaan paremmalla puolella, mutta leijonanosa arvostetuimmista kriitikoista on antanut teokselle kehnon arvosanan.

Jonkinlainen konsensus näyttää olevan, että Freddie Mercuryn rooliin kiinnitetty Rami Malek on mies paikallaan, mutta elokuvan juoni noudattaa liian tuttua draamankaarta ja Queenin historian räväkämmät osa-alueet käsitellään siloitellusti. Lisäksi useat kriitikot kirjoittavat, että Mercuryn seksuaalisuutta käsitellään ongelmallisesti: kuin laulajan homoseksuaalisuus olisi ollut lähinnä taakka, joka koitui muusikon kohtaloksi.

”Näemme huumehuuruisen Mercuryn Münchenissä, kaukana todellisista ystävistään ja uusien tuttaviensa hyväksikäyttämänä. Nämä ovat enimmäkseen nahka-asuisia miehiä. Tämä kutistaa Mercuryn homouden tympeäksi ’hän ajautui väärään seuraan’ -opetukseksi”, kirjoittaa The Guardian 2/5-arviossaan.

”Niin siinä kävi, että Bohemian Rhapsody -kappale on mestariteos ja Bohemian Rhapsody -elokuva puolestaan tyypillinen rockleffa, aivan liian tavallinen tarina miehestä joka oli erikoislaatuisuuden perikuva”, kirjoittaa puolestaan USA Today ja antaa elokuvalle kaksi tähteä neljästä.

The Wrap on puolestaan näkemyksessään positiivisempi. ”Kuin esimerkkinä siitä, miten elokuva voi olla viihdyttävä tai jopa piristävä vaikka se ei olisikaan erityisen hyvä, Bohemian Rhapsody on samaan aikaan energinen kuin stadionanthem ja merkityksetön kuin purkkapop-kappale”, toimittaja Alsonso Durande kirjoittaa.

Mielenkiintoista kyllä monet Suomen pressiesityksissä olleet katsojat ovat olleet arvioissaan ulkomaisia kriitikoita myötämielisiä. Esimerkiksi Soundin verkkotuottajan Facebook-tuttavapiiristä on moni käynyt jo katsomassa leffan, ja siellä on näkynyt useampikin neljän tähden kotikriitikkomielipide. Itsehän tuon sitten aikanaan voi arvottaa.

Lisää luettavaa