Brian May: Meillä on vain yksi mahdollisuus Queen-elokuvaan – ”Muuten joku muu tekee sen huonosti myöhemmin”

Sami Turunen

May sanoo, ettei elokuvassa peitellä Freddie Mercuryn eri puolia.

Kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat painineet Queen-yhtyeestä ja sen legendaarisesta nokkamiehestä Freddie Mercurysta kertovat elokuvan parissa nyt jo kahdeksan vuotta. Tie on ollut pitkä ja varsin kivinen jo ennen tänä vuonna vihdoin alkaneita kuvauksia eikä ongelmilta ja vastoinkäymisiltä ole vältytty kuvauksissakaan; projektia ovat sotkeneet niin näyttelijävalinnat kuin alkuperäisen ohjaajan Bryan Singerin ongelmat, jotka johtivat lopulta potkuihin.

Classic Rock -lehti haastatteli hiljattain kitaristi Maytä ja tämä antoi tilannepäivityksen leffan tilanteesta. Uuden ohjaajan myötä hommat on saatu jälleen rullaamaan ja May vaikuttaa ongelmista huolimatta tyytyväiseltä.

– Vihdoin työmme kantaa hedelmää. Kahdeksan vuotta olemme yrittäneet saada tuulta projektin purjeisiin ja Roger ja minä olemme roikkuneet mukana osittain jopa vastoin tahtoamme. Mutta nyt meillä on oikea ohjaaja, oikea käsikirjoitus ja homma tuntuu oikealta, May toteaa.

– Olemme hyvin tietoisia siitä, että meillä on vain tämä yksi mahdollisuus tehdä tämä elokuva. Meidän on tehtävä se nyt, sillä muuten joku muu tekee sen huonosti myöhemmin.

May lupaa, ettei elokuvassa anneta siloiteltua kuvaa Freddie Mercurysta, vaan se pyrkii olemaan totuudenmukainen ja näyttämään myös tämän vähemmän hyviä puolia. May toivoo ihmisten ymmärtävän Freddietä paremmin elokuvan nähtyään.

– Hän oli ensisijaisesti muusikko ja luova persoona, joten sen perspektiivin me haluamme pitää. Toiseksi hän oli perheenjäsen, osa ryhmää. Lisäksi koko hänen seksuaalinen ja mahtaileva – jos sitä siksi haluaa sanoa – puolensa on myös erityisen tärkeä eikä mitään voi jättää huomioimatta. Emme halua esittää häntä minään epätodellisena henkilönä. Hänessä oli mahtavia ja vähemmän mahtavia puolia aivan kuin meissä muissakin, May pohtii.