Bon Scottin kirjoittama kirje näyttää AC/DC-laulajasta aivan uuden puolen – huutokaupattiin Australian hallinnolle

28.3.2019 08:43

Bon Scott tunnetaan rockin historiankirjoissa villimiehenä, jolle viina, maksulliset naiset ja tappelut eivät olleet lainkaan vieraita. Alkuvuodesta julkisuuteen tuli kuitenkin miehen omin käsin kirjoittama kirje, joka esitteli laulajasta vähemmän esillä olleen puolen: totuttua herkemmän ja epävarmemman Bon Scottin. Vuonna 1978 kirjoitettu kirje tuli hiljattain myyntiin losangelesilaisessa huutokaupassa, ja nyt PerthNow-lehti kertoo, että kirje päätyi lopulta Länsi-Australian osavaltion hallinnon omistukseen.

Tyttöystävälleen kirjoittamassaan kirjeessä Scott kertaa rahapulaansa, rumpali Phil Ruddin mielenterveysongelmia sekä omiakin ajatuksiaan mielisairaalaan kirjautumisesta. Kiertue-elämä näyttää vieneen veronsa.

”Phil sai jonkinlaisen hermoromahduksen ja joutui tapaamaan kallonkutistajaa. Tilanne meni aika pahaksi, mutta onneksi hän pääsi siitä yli tarpeeksi nopeasti, ettei bändi joutunut hermostumaan. Meidän piti kohdella häntä hetken aikaa silkkihansikkain, mutta nyt hän on ok”, Scott kirjoittaa.

Scott pahoittelee kirjeessä, ettei ole ollut tyttöystäväänsä tarpeeksi usein yhteydessä, ja syyksi hän nimeää uuvuttavan kiertuerutiinin.

”Olen aina reissussa tai kännissä tai krapulassa tai… Tänään vapisen niin paljon, että kykenen hädin tuskin kirjoittamaan. Olen aikonut kirjoittaa sinulle jo viikkojen ajan, joten nyt viimein teen sen”, Scott sanailee.

AC/DC:n kiertueaikataulua laulaja kuvailee ”helvetinmoiseksi sumuksi”.

”Voisin hyvin kirjautua vaikka mielisairaalaan kuukaudeksi, mutta tämän rundin jälkeen matkaamme suoraan Eurooppaan ja Englantiin kuukaudeksi. Palaamme tänne talveksi”, Scott kirjoittaa. ”Niinpä kun seuraavan kerran tapaat minut, saatan olla laitoksella.”

Bon Scott kuoli 19.2.1980 Lontoossa 33-vuotiaana. Kuolinsyyksi merkittiin alkoholimyrkytys.

Lisää luettavaa