Brittikustantajan toiminta loppuu – nimekkäät rock- ja metallilehdet vaarassa

Kuinka käy Metal Hammerin ja Classic Rockin?
20.12.2016 12:46

Paljon puhuttu musiikkibisneksen murros nostaa taas päätään, kun Team Rock -kustantamo lopettaa toimintansa talousvaikeuksien sanelemana.

BBC:n mukaan muun muassa Metal Hammeria, Classic Rockia ja Progia julkaissut, sekä suosittua musiikkisivusto teamrock.comia ylläpitänyt yritys toimi pitkän aikaa tappiollisena. 73 työntekijää sai lopputilin välittömästi, seitsemän hengen jäädessä avustamaan konkurssipesän hoitajia lyhytaikaisesti toimintojen alasajossa.

Lyhytikäiseksi jäänyt, vuonna 2012 perustettu Team Rock hankki lehtien oikeudet vuonna 2013. Lehdistä pitkäikäisimmän, Metal Hammerin ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1983, Classic Rock on puolestaan ilmestynyt vuodesta 1998 asti. Konkurssipesän hoitaja etsiikin lehdille uutta julkaisijaa.

Metal Hammerin lukijoita lohduttanee kuitenkin tieto, että muiden maiden kuin Iso-Britannian lehden julkaisutoimintaan konkurssilla ei ainakaan toistaiseksi ole vaikutusta.

Lisää luettavaa