Brittitähti paljastaa: Heroiinia vain toimistoaikoihin

27.3.2014 22:38

Huhtikuun lopulla Everyday Robotsdebyyttisoolonsa julkaisevan Blurin nokkamies Damon Albarn on ottanut käyttöön niin sanotut kovat haastattelulausunnot maksimoidakseen tulevan albuminsa nappaaman mediahuomion.

Q-lehdelle antamassaan kansikuvahaastattelussa mies kertoo avoimesti 90-luvulla tapahtuneesta heroiinin käytöstään. Albarn ilmoittaa käyttäneensä ainetta viitenä arkipäivänä, mutta pysytelleensä kuivilla viikonloppuisin. Laulajan mukaan tämä tapa opetti hänet systemaattiseksi biisinkirjoittajaksi: ”Työskentelin maanantaista perjantaihin länsilontoolaisessa studiossani ja pidin viikonloput vapaata”.  

– Vihaan puhua näistä asioista perheeni vuoksi, mutta en voi kuitenkaan kiistää sitä, etteivätkö aineet olisi tehneet minusta äärimmäisen luovaa. 

Jutun mukaan Albarn on sittemmin lopettanut huumeiden käyttämisen.

– Kaikki riippuvuutta aiheuttavat aineet ovat lopulta pahasta, hän sanoo.

Lisää luettavaa