Butch Trucksin traaginen kuolema – The Allman Brothers Bandin rumpali teki itsemurhan, viranomaiset vahvistavat

27.1.2017 11:13

The Allman Brothers Bandin rumpali Claude ”Butch” Trucks menehtyi 24. tammikuuta hämärissä olosuhteissa kotonaan Floridan West Palm Beachissa. Hän oli 69-vuotias. Nyt Miami Herald uutisoi viranomaisten vahvistaneen, että Trucks teki itsemurhan.

Tapauksen yksityiskohdat ovat kylmäävää luettavaa: ilmeisesti Trucks ampui itsensä vaimonsa läsnäollessa. Järkyttynyt ja äärimmäisen kiihtynyt vaimo ilmoitti tapahtuneesta hälytyskeskukseen ja kertoi, että tuossa vaiheessa Trucks oli vielä elossa. Rumpali menehtyi kuitenkin pian poliisin saavuttua paikalle.

Trucks oli lehtitietojen mukaan pahoissa taloudellisissa ongelmissa. Yhdysvaltojen verovirasto karhusi häneltä satojentuhansien dollarien saatavia, ja hän joutui myös myymään miljoonien dollarien arvoisen asuntonsa pilkkahintaan selvitäkseen pankkilainastaan.

Rolling Stone listasi Trucksin viime vuonna sadan kaikkien aikojen kovimman rumpalin joukkoon. Hänellä oli neljä lasta ja neljä lastenlasta.

Lisää luettavaa