Chris Slade muistelee, kuinka Axl Rose käyttäytyi taannoisessa AC/DC-pestissään – ”Pakko myöntää, että olin vähintäänkin huolissani”

5.5.2024 13:25

Vuodet 1989-1994 sekä Rock or Bust -kiertueen ajan AC/DC:n rumpujakkaralla istunut Chris Slade on muistellut vajaan kymmenen vuoden takaista kiertuetta. Brian Johnson joutui tuolloin jättämään rundin kesken kuulo-ongelmiensa takia, ja korvaajaksi pestattiin Guns N’ Roses -solisti Axl Rose.

”Axlin kohdalla tilanne oli se, että ihmiset ihmettelivät ’Axl Rose? Ette ole tosissanne.’ Pakko myöntää, että olin vähintäänkin huolissani”, Slade sanoo Appetite For Distortion -podcastin haastattelussa. ”Mutta hän tervehti minua, paiskasimme kättä ja tuumin, ’tämä kaveri on ihan ok.’ Hän kertoi vitsejä. Hän oli itse asiassa mitä mainioin hemmo. Olin kyllä kuullut kauhutarinoita, kuten me kaikki, mutta oman kokemukseni mukaan hän oli hyvä jätkä. Hyvin ammattimainen. Hän ei ollut koskaan myöhässä. Hänellä oli tapana lämmitellä kaksi tuntia ennen keikkaa, ja jäähdytellä toiset kaksi sen jälkeen. Tiedän sen, koska olin hänen vieressään — kuulin hänet.”

Sladen mukaan Rose suhtautui pestiinsä hyvin kunnioittavasti.

”Hän pyysi Angusia [Young] opettelemaan muutaman biisin, viisi tai kuusi, jotka hän haluaisi soittaa koska oli niin kova fani”, Slade sanoo. ”Ja me opettelimme ne. No, kyllähän ne olivat tuttuja biisejä — taisimme soittaa sellaisia biisejä kuin Riff Raff ja sellaisia. En muista ihan kunnolla, mutta se oli hienoa. En tiennyt että hänellä on sellainen ääni. Olin kuullut häntä vain Guns N’ Rosesissa. Nyt se ei ollut sitä lainkaan. Se oli minun kirjoissani fantastinen ääni, koko äänialaltaan.”

Entä oliko yhtyeen sisällä puhetta jatkosta Rosen kanssa vielä kiertueen jälkeenkin?

”Se oli käytännössä siinä. [Minulle sanottiin, että] ’Tämä kiertue on tässä.'”, Slade muistelee. ”En odottanut sen jatkuvan enää siitä pidemmälle. En tiennyt mitä Brian puuhasi. Hän ei kertonut kenellekään. Hän taisi vain häipyä silloin. Siinä kaikki mitä tiesin. Minulle vain sanottiin, että ’Brian ei ole mukana.’ ’Ai, okei. Mitä me nyt sitten teemme?’ ’No, hankimme korvaajan.’ ’Ai, okei.’ Koelaulatimme muutamaa tyyppiä, varmaan kuutta tai seitsemää. Jotkut olivat tuntemattomia, toiset eivät, mutta en kerro ketkä.”

Lisää luettavaa