Coachellan järjestäjät puuhaamassa uutta megaluokan festivaalia – Esiintyjäkaarti kuin rockin kuka kukin on -listaus

16.4.2016 11:20

Tuskin on tämän vuoden Coachella-festivaaleja ehditty vielä polkaista kunnolla käyntiin, kun organisaattorit suunnittelevat jo uutta, mahdollisesti kuusikin legendaarista rock-aktia samalle lavalle marssittavaa tapahtumaa syksyksi. Los Angeles Times raportoi kyseessä olevan kolmi-iltaisen spektaakkelin, jonka aikana lavalle astelisivat The Rolling Stonesin, Bob Dylanin, The Whon, Neil Youngin, Paul McCartneyn ja Roger Watersin kaltaiset 60- ja 70-lukujen mammutit.

Lokakuun 7.-9. päivä Indion Empire Polo Fieldillä järjestettävän konserttisarjan avaisivat alustavan ohjelmiston mukaan Rollarit ja Bob Dylan, joiden jälkeen lauantaina olisivat vuorossa McCartney ja Young. Päätösjuhlallisuudet jäisivät näin ollen The Whon ja Roger Watersin harteille. Sisäpiirilähteiden mukaan kaikki artistit esittäisivät täyden settinsä omilla produktioillaan.

Tapahtuman järjestävä taho, AEG Liveen kuuluva Goldenvoice ei suostu kommentoimaan suunnitelmia ennen esiintyjälistan lopullista vahvistusta, mutta Neil Youngin pitkäaikainen manageri Elliot Roberts tuntuisi ainakin olevan suunnitelmista tohkeissaan, kommentoimalla niitä lehden siteeraamana seuraavasti: ”Et tule mitä luultavimmin enää koskaan saamaan toista tilaisuutta nähdä tämänkaltaista artistikattausta. Odotan tätä tapahtumaa enemmän kuin mitään muuta pitkään aikaan.”

Virallista vahvistusta festivaalin toteutumisesta odotellaan tapahtuvaksi lähiviikkojen aikana.

Lisää luettavaa