Cream-yhtyeen legendaarinen rumpali Ginger Baker, 80, on kuollut

6.10.2019 14:19

Kaikkien aikojen merkittävimpiin rumpaleihin lukeutunut Peter Edward ”Ginger” Baker on kuollut. Hän menehtyi aiemmin tänään oltuaan sairaalahoidossa viime kuun lopulta saakka. Hän oli kuollessaan 80-vuotias.

Bakerin terveys horjui 2010-luvulla useampaankin otteeseen. Hänen sydämensä leikattiin vuonna 2016 ja kolme vuotta aiemmin hän kertoi Rolling Stonelle kärsivänsä nivelrikosta. Lisäksi hän sairasti keuhkoahtaumatautia.

Baker, Eric Clapton ja Jack Bruce perustivat Creamin vuonna 1966. Yhtye julkaisi neljä albumia, ennen kuin hajosi vuonna 1968. Baker perusti myöhemmin yhtyeet nimeltä Baker Gurvitz Army ja Ginger Baker’s Energy. Näiden lisäksi miestä voi kuulla Hawkwind-yhtyeen Levitation-albumilla. Vuonna 1994 Baker muodosti Brucen ja Gary Mooren kanssa Bruce-Baker-Moore superkokoonpanon, joka kuitenkin hajosi yhtyeen sisäisiin ristiriitoihin jo ensimmäisen albumin julkaisun jälkeen.

Alla Bakerin Facebook-sivun tiedoksianto Bakerin menehtymisestä.

Lisää luettavaa