The Darknessilta uusi levy syksyllä – Uusi single All The Pretty Girls julkaistu, ota ja kuuntele!

Pinewood Smile on brittirokkarien viides pitkäsoitto.
24.7.2017 09:46

Hämeenlinnassa Guns N’ Rosesin lämmittelijänä viihdyttänyt The Darkness julkaisee uuden albuminsa Pinewood Smile 6. lokakuuta. Ensimmäisenä singlenä levyltä on nyt julkaistu kappale All The Pretty Girls, jonka voit kuunnella tuosta yläpuolelta.

The Darkness saavutti vuosituhannen alussa huiman suosion Permission To Land -debyyttialbumillaan, mutta yhtyeen toiminta katkesi nokkamies Justin Hawkinsin päihdeongelmiin ja yhtye laitettiin telakalle vuonna 2006 Hawkinsin kirjauduttua vieroitushoitoon. Bändi teki uuden tulemisen alkuperäismiehistöllä vuonna 2011 ja julkaisee nyt toisen paluun jälkeisen pitkäsoittonsa.

Levyn lisäksi työn alla on myös yhtyeen comebackista kertova dokumentti, johon haetaan rahallista tukea joukkorahoituskampanjalla. Vielä kahdeksan päivää voimassa oleva kampanja on tätä kirjoittaessa kerännyt 25 000 punnan tavoitesummasta 42 prosenttia.

Lisää luettavaa