David Coverdale lausuu suuria sanoja tulevasta levystä: ”Siitä tulee kaikkien aikojen paras Whitesnake-albumi”

15.3.2018 08:36

No tämä kohotuttanee kulmakarvoja perinteisen hard rockin ystävien keskuudessa. Blabbermouth kertoo David Coverdalen vierailleen rockjournalisti Eddie Trunkin jututettavana, ja laulajasuuruus innostui hypettämään tulevaa Whitesnake-levyä oikein urakalla.

”Siitä tulee kaikkien aikojen paras Whitesnake-albumi. Tiedän, että on klisee sanoa näin, mutta tiedän mistä puhun. Ainakin minun pitäisi tietää lähes 50 vuoden uran jälkeen”, Coverdale sanoi.

”Levyllä on kaikki Whitesnake-elementit, joista sen tunnistaa Whitesnakeksi, mutta siinä on myös eloisa, tuore maalikerros päällä”, laulaja jatkoi ja lisäsi, että levyllä kuullaan ensi kertaa hänen ja pitkäaikaisen Whitesnake-kitaristin Reb Beachin yhteisiä biisejä. ”Tämä on siis eräänlainen perheprojekti. Todella siistiä. Odotan innolla, että yleisö kuulee sen.”

Coverdale kertoi myös, että yhtye kuvasi hiljattain musiikkivideon albumin singlejulkaisua varten, joten esimakua tulevasta saadaan kuultavaksi lähiaikoina. Tulevan Flesh and Blood -levyn julkaisupäivää ei ole ilmoitettu, mutta ehkä sekin saadaan kuulla ensimmäisen kappaleen myötä. Jäämme odottelemaan!

Lisää luettavaa