Don’t Stop Believin’! Aikuisrockin suuri nimi Journey saapuu ensi kertaa Suomeen

4.3.2024 13:00

Ilahduttavia keikkauutisia kantautuu Soundin verkkotoimituksen sähköpostiin. Nyt nimittäin on niin, että AOR-osaston lippua ylpeästi liehuttava Journey saapuu ensimmäistä kertaa keikalle Suomeen. Orkesteri esiintyy 4. kesäkuuta Helsingin Jäähallissa. Hyvä homma!

Vuonna 1973 perustetun Journeyn meriitit ovat vakuuttavat. Kulta- ja platinalevyjä on siunaantunut 25 kappaletta, ja yhtyeen Greatest Hits -levyä on myyty hulppeat 15 miljoonaa kopiota. Rock and Roll Hall of Fameen bändi liitettiin vuonna 2017, ja Hollywood Walk of Fameen yhtye sai tähden jo vuonna 2005. Eikä kukaan ihminen läntisessä maailmassa ole välttynyt kuulemasta Don’t Stop Believin’ -superklassikkoa.

Journeyn nykymiehistössä ovat mukana alkuperäisjäsen Neal Schonin lisäksi Jonathan Cain, Deen Castronovo, Arnel Pineda, Jason Derlatka ja Todd Jensen. Konsertin lipunmyynti alkaa 7. maaliskuuta Ticketmasterissa. Lippujen hinnat ovat alkaen 69,90 euroa.

Lisää luettavaa