Eddie Van Halenilla on oma teoriansa siitä, miten hän sai syövän – lääkäri ei ole samaa mieltä

Manuel Nauta / Nurphoto / Shutterstock / AOP

Viime aikoina on kantautunut monesta suunnasta huolestuttavia tietoja siitä, että kitarajumala Eddie Van Halen kärsii vakavista terveysongelmista. Ensin David Lee Roth antoi ymmärtää Van Halen -yhtyeen olevan käytännössä ohi, ja myöhemmin TMZ-viihdesivusto kertoi kitaristin kamppailevan jälleen syöpää vastaan. Eddiellä diagnosoitiin syöpäkasvain kielestä vuosituhannen vaihteessa, mutta kasvain (ja kolmannes muusikon kielestä) leikattiin vuonna 2002.

TMZ:n tietojen mukaan kitaristi on 2010-luvulla matkannut jo useamman vuoden ajan Euroopan ja Yhdysvaltain väliä etsimässä parhaita hoitoja kurkkusyöpään. Mikäli tiedot pitävät paikkansa, toivomme hienolle muusikolle voimia rankkaan taisteluun.

Blabbermouth uutisoi Eddien vuonna 2015 antamasta haastattelusta, jossa kitaristi kertoi oman analyysinsä siitä, miten hän aikanaan sai syövän kieleensä. Kovana tupakkamiehenä tunnettu Van Halen arveli, että hänen käyttämänsä metalliset plektrat olisivat olleet merkittävässä roolissa sairauden kehittymisessä.

”Pidin niitä plektroja aina suussani täsmälleen samassa paikassa, mihin sain syövän. Lisäksi käytännössä asun äänitysstudiossa, joka on täynnä elektromagneettista energiaa”, Van Halen sanoi nelisen vuotta sitten Billboardille.

”Se on yksi teoria. Kyllähän minä poltin paljon ja vedin paljon huumeita ja muuta, mutta silti keuhkoni ovat ihan kunnossa. Tämä on oma teoriani, mutta lääkäreiden mukaan se on mahdollista.”

No, ei ihan kaikkien lääkäreiden mielestä. Insider haastatteli Tom Micklewright -nimistä lääkäriä, jonka mielestä Eddien veikkaus tuskin pitää paikkaansa. Micklewright huomauttaa, että esimerkiksi kuparia on käytetty ihmiskehossa ehkäisyvälineenä jo iät ja ajat ilman, että sen olisi havaittu lisäävän syöpäriskiä.

”Sen sijaan savukkeissa käytettyjen kemikaalien on havaittu lisäävän merkittävästi syöpäriskiä. Ne ovat todennäköisesti syynä hänenkin ongelmiinsa.”

Mitä tästä opimme? Jättäkää ne tupakat kauppaan, niistä voi kehkeytyä iso ongelma ajan kanssa. Eihän se Eddiekään ole kuin vasta 64-vuotias.