74-vuotias Sir Elton John joutui siirtämään täksi syksyksi kaavaillun kiertueensa hamaan tulevaisuuteen, ja siinä samalla menivät kaksi Helsingin Hartwall-areenalle suunniteltua konserttia. Nyt laulaja kertoo toimittaja Lorraine Kellyn haastattelussa syistä, jotka pakottivat laittamaan kiertueohjelman uusiksi. Aiheesta kertoo myös NME.
Eltonin mukaan hänen lonkkansa vihoittelee siihen malliin, ettei kunnollisesta esiintymisestä tule tässä vaiheessa mitään.
”En olisi sataprosenttisesti kunnossa, koska kärsin kivuista suurimman osan aikaa. En pysty liikkumaan sivuttain, en pääse ulos autosta”, laulaja kertoo.
”Meidän piti tehdä kovia päätöksiä, koska en tahdo nousta lavalle niin, etten pystyn antamaan kaikkeani yleisölle. Jos olisin vuoden tai puolitoista kiertueella, kauanko lonkkani kestäisi sitä? Ei se varmaan kestäisi.”
Elton lisää aikovansa hyvittää tämän syksyn pettymyksen myöhemmin ja palaavansa taistelutantereelle entistä ehompana. Elton Johnin Suomen-keikkojen tarkat päivämäärät ovat yhä suunnitteluvaiheessa, mutta vuoden 2023 aikana pitäisi tapahtua. Toivotaan parasta!