Emperor tuli, näki ja voitti Tuskassa, vaan miltä näyttää yhtyeen tulevaisuus? Ihsahn kertoo

14.8.2018 08:18

Vanha, häijy Emperor lähti tänä vuonna jälleen juhlakiertueelle. Tällä kertaa rundin keskiössä oli vuonna 1997 julkaistu kakkoslevy Anthems to the Welkin at Dusk, ja esimerkiksi Tuskassa päästiin fiilistelemään klassisen black metalin parissa. Vaan mitä seuraavaksi?

Emperor on jo kertaalleen uhonnut lopettavansa kaiken toimintansa tyystin, mutta tällä kertaa orkesterin keskushahmo Vegard ”Ihsahn” Tveitan on varovaisempi sanoissaan. Metal Injectionin haastattelussa Ihsahn kertoo, ettei yhtyeellä ole ainakaan mitään suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle – siis uutta levyä tai sellaista – mutta muuten kaikki on auki.

”Levyn tekeminen ja keikkojen soittaminen ovat kaksi eri asiaa. Rehellisesti sanoen keikkailemisen tuoma vuorovaikutus yleisön kanssa tuntuu samanlaiselta Emperorissa ja sooloprojektissani. Siinä vain soitetaan niitä kappaleita ja kanavoidaan niiden sisältämää energiaa. Siinä on kysymys mielentilasta”, Ihsahn kuvailee.

”Meillä ei ole mitään välittömiä suunnitelmia nyt sovittujen keikkojen jälkeiselle ajalle. Soitamme parin viikon sisään Party.San-festareilla ja päätämme kierroksemme Brittien Bloodstockissa Judas Priestin vieraina. Siitä tulee kiva lopetus tälle luvulle. Sen jälkeen katsotaan taas uudelleen.”

Toisin sanoen Emperor-keikkojen soittaminen isojen festivaalien päälavoilla nälkäisen yleisön edessä on maistunut sen verran hyvin, ettei olisi lainkaan ihme, mikäli orkesteri aktivoituisi jälleen jossain vaiheessa tien päälle. Mikäs siinä!

Lisää luettavaa