”En ole huolissani meistä, vaan nuorista bändeistä” – Iron Maiden -keulahahmosta ihmiset ymmärsivät hänen brexit-kritiikkinsä tahallaan väärin

"On hieman häiritsevää, etteivät ihmiset siedä sitä, että joku voi ajatella asioista eri tavalla", Bruce Dickinson harmittelee yleisellä tasolla.
7.9.2021 10:11

Iron Maiden -solisti Bruce Dickinson antoi kesäkuussa haastattelun Sky Newsille, jossa tämä kritisoi Britannian hallitusta siitä, miten nämä ovat hoitaneet brexitiä, siis maan eroamista Euroopan Unionista. Dickinson kritisoi erityisesti sitä, millaisia vaikutuksia brexitillä on esiintyville artisteille ja miten muusikoiden matkustaminen Eurooppaan hankaloituu kalliiden viisumi- ja lupahakemusten ja paperisodan myötä. Pian haastattelun jälkeen monet kuitenkin huomauttivat, että Dickinson oli itse alun alkaen kannattanut brexitiä ja sanoivat laulajan kommentteja tekopyhäksi jälkiviisasteluksi.

Tuoreessa Classic Rockin haastattelussa Dickinson puolustautui kritiikiltä ja sanoo, etteivät ihmiset selvästikään tajunneet, mikä hänen Sky News -haastattelunsa pointti todella oli.

”Ihmiset päättivät ymmärtää tahallaan väärin, mitä oikeasti yritin sanoa siinä haastattelussa. On valitettavaa, että molemmat osapuolet yrittävät saada poliittista etulyöntiasemaa, missä ei ole lopulta mitään pointtia. Kaikkien tulisi vetää yhtä köyttä”, Dickinson harmittelee.

”Ja hulluinta on, etten ole yhtään huolissani Iron Maidenin asemasta, koska meillä on resursseja ja kysyntää ja annamme paljon Euroopan taloudelle, kun soitamme ensi kesänä kahdelle miljoonalle ihmiselle. En ole huolissani meistä, vaan nuorista bändeistä, joilla ei ole aikaa käydä läpi sitä paperityötä ja muuta hölynpölyä. Sellaisten asioiden täytyisi olla kaikille esiintyjille yhtä helppoa.”

Dickinson puhui Classic Rockille myös yleisellä tasolla siitä, miten huolestuttavana hän pitää nykyistä keskusteluilmapiiriä.

”On hieman häiritsevää, etteivät ihmiset siedä sitä, että joku voi ajatella asioista eri tavalla. Se on kuin joku puhaltaisi koirapilliin – ihmiset alkavat juosta ympäriinä ja hyppiä vihaisina”, Dickinson harmittelee.

Lisää luettavaa