Se taitaa tapahtua! Ensimmäisiä tietoja Guns N’ Rosesin maailmankiertueesta tihkuu julki

31.3.2016 22:15

Bostonilainen Vanyaland-verkkolehti haastatteli The Cultin kitaristia Billy Duffya, joka taisi lipsauttaa toimittajalle varsin kiinnostavan tiedonmurusen. Nimittäin, että:

— Näyttää siltä, että soitamme Guns N’ Rosesin kanssa muutamilla keikoilla, joita ei järjestetä Yhdysvalloissa – kai minä voin sanoa niin – niin ainakin uskon. Sain juuri kuulla asiasta.

Tämähän tietenkin tarkoittaa, että GNR lähtee kuin lähteekin kiertämään muutakin maailmaa eikä Axl Rosen, Duff McKaganin ja Slashin reunion jää pelkästään tähän mennessä julkistettuihin keikkoihin Amerikassa. Hyvä!

Ajatukset kääntyvät saman tien Eurooppaan, mutta voi toki olla, että kysymys on Etelä-Amerikasta, jossa Gunnareilla on runsaasti fanikuntaa. Mutta voi myös hyvällä syyllä ajatella, että jos ne nyt tien päälle oikein kunnolla lähtevät, niin olisi kummallista, jos orkesteri ei vanhalle mantereelle lainkaan saapuisi. Suomen-keikka on sitten tietenkin toinen asia, mutta toivossa on hyvä elää!

Lisää luettavaa