Ensimmäistä kertaa kuvattu musta aukko halutaan nimetä edesmenneen Soundgarden-laulajan mukaan – vetoomus hurjassa nosteessa

14.4.2019 19:15

Tiedemaailmassa kuhisi aiemmin tällä viikolla, kun maailmalle esiteltiin ensimmäinen koskaan ikuistettu kuva mustasta aukosta. Nyt tuo mystinen massakeskittymä halutaan nimetä edesmenneen Soundgarden-laulaja Chris Cornellin mukaan. Hankkeen takana on solistin ecuadorilaisfani, jonka alullepanema vetoomus on kerännyt tähän mennessä jo yli 38 000 allekirjoitusta, ja uusia napsahtelee jatkuvalla syötöllä.

Kaikkiaan 200 tiedemiestä osallistui 54 miljoonan valovuoden päässä Maasta sijaitsevan massiivisen mustan aukon havainnointiin. Ainakin toistaiseksi aukko kantaa nimeä Powehi, joka kääntyy havaijinkielestä suomeksi suurin piirtein muotoon ”koristeellinen pohjaton tumma luomus”.

Soundgardenin vuoden 1994 julkaistulta Superunknown-albumilta löytyvästä Black Hole Sun -hitistä on muodostunut eräänlainen Cornellin muistolaulu, jota lukemattomat eri yhtyeet ja artistit ovat versioineet miestä keikoillaan kunnioittaessaan.

Lisää luettavaa