Ensinäyttö: PK Keränen ja haitaristi Leija Lautamaja yhdistivät voimansa yhteissinglelle – ”Tuntui kuin olisi palannut kotiin”

Lisää julkaisuja ja keikkoja on luvassa.
17.6.2022 09:03

22-Pistepirkkojen PK Keränen on julkaissut ensimmäisen yhteissinglen haitaristi Leija Lautamajan kanssa. Out Tonight -kappaleen kylkeen tehty musiikkivideo saa nyt ensiesityksensä Soundin kautta.

”Mulla oli unelma soittaa haitaristin kanssa. Halusin kehittää soolosointiani omanlaisekseen verrattuna Pistepirkkoihin. 22-Pistepirkossa ei ole haitaria. Pyysin tutuilta suosituksia ja kaikki sanoivat, että mun pitäisi soittaa Leijalle”, Keränen avaa kesällä 2020 alkunsa saanutta yhteistyökuviota.

Jo kolmen viikon kuluttua ensitapaamisesta kaksikko oli jo ensimmäisellä yhteiskeikallaan Helsingin Juttutuvassa.

”Ensinuoteista asti yhteissoitto tuntui luontevalta. Se oli hämmentävää. Tuntui kuin olisi palannut kotiin. Tuli sellainen olo kuin teininä ekoissa bändeissä, kun meni vaan vaistojen varassa”, Lautamaja kertoo.

Duo säveltää parhaillaan uutta ohjelmistoa eli lisää kappalejulkaisuja on siis luvassa. Myös keikkailua jatketaan säännöllisesti.

”Tavoitteeni on, että tästä tulee Pistepirkkojen lisäksi mun toinen työpaikka ja olen vakuuttunut, että niin siinä tulee käymään”, Keränen toteaa.

Lisää luettavaa