Soundin sivuilla tulee nyt ensinäyttöön Jere Garcian upouusi The Ones That Make You Feel -biisiin tehty musiikkivideo. Muun muassa Grease Helmet -yhtyeestä tuttu Garcia on tehnyt videosta melkoisen spektaakkelin, jossa fiilistellään Elä ja anna toisten kuolla -Bond-leffan tyylisen voodoo-häröilyn keskellä. ”White Lady (Solitare) ennustaa Tarot-korteista rakkauden, mutta Black Queen tuhoaa Jere Garcian (James Bond) voodoo-taikaa käyttäen ja saa kuin saakin White Ladyn omakseen”, tiedotteessa kerrotaan. Hyvä!
“Koen, että tummanpuhuva musiikki antaa hyvän kuvan maailman nykytilanteesta ja on hienoa, että saan toimia siinä tarinankertojana. Levylläni sivuan aiheita kuolemasta syntymään ja kärsimyksestä nautintoon. Kuulija saa itse tulkita sanomani merkityksen”, artisti kertoo.
Garcian omaa nimeä kantava sooloalbumi tulee kokonaisuudessaan julki perjantaina 27. syyskuuta. Albumi yhdistelee elokuvamusiikkia, electronicaa, rockia, funkia ja orkestraalista kokeellisuutta. Jere työsti levyään jopa viiden vuoden ajan sekä Suomessa että Espanjassa. Kappaleiden sävellysprosessi alkoi artistin jäätyä koronakaranteeniin Espanjaan.
Levyn muusikkolista sisältää useita kovia nimiä: mukana ovat esimerkiksi Sami Yli-Sirniö (Kreator), Jan Rechberger (Amorphis), Gas Lipstick (HIM), Niclas Etelävuori (ex-Amorphis), Ben Varon (Oceanhoarse) sekä Kaappo Karvala (Suurlähettiläät). Garcian kotisivut löytyvät täältä näin.