Entinen Ozzy-kitaristi harmittelee – ”En koskaan saanut mahdollisuutta istua alas ja tehdä kunnolla albumia hänen kanssaan”

Ozzy Osbournen yhtyeessä kitaraa vuosina 2009–2017 vinguttanut kreikkalainen kitaravirtuoosi Gus G piipahti hiljattain The Metal Voicen haastateltavana kansainvälisen tietoverkon suoman videolinkin välityksellä. Mies kertoi jutustelun aikana olevansa ylpeä ajastaan Pimeyden Prinssin matkassa, eikä vastaaminen aiheeseen liittyviin loputtomiin uteluihin häiritse häntä edelleenkään lainkaan.

”Olen ylpeä, että olin osa Ozzyn musikaalista historiaa, vaikka minulla onkin vain yksi sivu isossa kirjassa”, mies toteaa.

Gus sanoo myös kuunnelleensa entisen pomonsa tuoretta Ordinary Man -albumia hyvillä mielin.

”Täytyy sanoa, että pidän siitä. Ensinnäkin olen iloinen, että hän on paranemaan päin ja käyttää luppoaikansa luovasti. Se oli hienoa nähdä. Tuotanto oli mielestäni hyvää — erittäin riisuttua, ikään kuin paluu perusasioihin, ja silti suurta ja selkeää. Levyllä on joitakin todella hyviä biisejä.”

Kitaristia kuitenkin harmittaa hieman se seikka, ettei hän koskaan päässyt omien sanojensa mukaan kunnolla sävellyspuuhiin Ozzyn kanssa.

”Olisi ollut kiva kirjoittaa jotakin hänen kanssaan ihan alusta asti. En koskaan saanut mahdollisuutta istua alas ja tehdä kunnolla albumia. Tulee kuitenkin ymmärtää, että sooloartisti Ozzy Osbourne ei ole sama asia kuin 80-luvulla, jolloin hänellä oli bändinsä. Nyt hän kirjoittaa eri ihmisten kanssa ja kokeilee erilaisia juttuja, ja ymmärrän sen hyvin. Hän tekee yhteistyötä monien tuottajien kanssa ja se on siistiä. Otan asioista aina positiiviset puolet. Soitin yhdellä hänen studioalbumillaan. Se, että se ylipäätään tapahtui, oli jo todella siistiä.”

Gus sai alkuvuodesta 2017 lähtöpassit Ozzyn yhtyeestä. Hänen tilalleen astui Zakk Wylde.

Kuuntele Gusin haastattelu alta.

Gus G Interview live w/ Guitar Q & A, Ozzy, New Firewind Album

Gus G Interview live w/ Guitar Q & A, Ozzy, New Firewind Album

Posted by Jimmy Kay on Friday, 27 March 2020