Entinen Ozzy Osbourne -kitaristi julkaisi tribuuttivideon Alexi Laiholle – ”Hän oli todella tärkeä henkilö metallimaailmalle”

Ozzy Osbournen sooloyhtyeessä vuosina 2009–2017 soittanut Firewind-kippari Gus G. muistelee tuoreimmassa Youtube-videossaan edesmennyttä Children of Bodom -laulaja-kitaristi Alexi Laihoa.

”Uutinen oli shokki. Tunsin Alexin. En sanoisi, että olimme läheisiä ystäviä, mutta tutustuimme ehdottomasti toisiimme vuosien varrella”, Gus kertoo. ”Teimme kuvaussession yhdessä ja hengailimme useamman kerran NAMM-messuilla tai Frankfurt Musikmesse -tapahtumassa.”

”Hänen menehtymisensä on todella surullinen juttu”, Gus jatkaa. ”Hän oli todella tärkeä henkilö metallimaailmalle — hyvin vaikutusvaltainen kitaristi omalle sukupolvelleen. Monet tulevat kaipaamaan häntä. Hän jätti meille suuren musiikillisen perinnön, ja se tulee luonnollisesti jatkamaan elämäänsä.”

”Mielestäni hänellä olisi ollut edelleen paljon annettavaa — musiikillisesti hän olisi voinut antaa meille vielä paljon enemmänkin”, kitaristi lisää. ”Tunsin, että yhdessä vaiheessa tiemme ristesivät. Tuolloin, 15 tai 17 vuotta sitten, tunsin meidän olevan osa eurooppalaisia uuden polven metallikitaristeja, joten tunsin yhteyttä häneen tuolla tasolla.”

”Hän oli loistava tyyppi. Hän kohteli minua aina ystävällisesti. Hän oli aina mahtava. Lepää rauhassa, Alexi. Osanottoni hänen perheelleen, ystävilleen ja rakkailleen. Olen kiitollinen ajasta, jonka saimme hengailla, ja kiitos maailmalle antamastasi musiikista”, Gus päättää.

Katso video alta.