”Se on epäkohteliasta ja ylimielistä” – Nobel-komiteassa aletaan pikkuhiljaa hermostua Bob Dylanin radiohiljaisuuteen

Turhaan kirjallisuuspalkittua Bob Dylania viime viikot tavoitelleesta Nobel-komiteasta on alkanut kuulua soraääniä miehen koko aihetta karttelevaa käytöstä kohtaan. Rolling Stone siteeraa komitean puheenjohtajaa Per Wästbergia, joka toteaa Ruotsin SVT:lle Dylanin esittämän suhtautumisen palkintoonsa olevan pitkittyessään ”epäkohteliasta ja ylimielistä”. ”Hän on kuka hän on”, Wästberg summaa, lisäten: ”tämä on ennenkuulumaton tilanne”.

Toisessa, Dagens Nyheterille myöntämässään haastattelussa Wästberg kertoo, ettei Dylan-pulma ole komitealle kuitenkaan loppujen lopuksi yllätys. ”Olimme tietoisia, että Dylan saattaa olla hankala, eikä pidä esiintymisistä joissa hän joutuu olemaan lavalla yksinään”.

Sen lisäksi, että Dylan ei ole vastannut Nobel-komitean yhteydenottoihin, taiteilija ei ole myöskään henkilökohtaisesti kommentoinut voittoaan julkisesti millään tavoin. Hänen kotisivuilleen ilmestyi kuluvalla viikolla maininta Nobel-voitosta, mutta vain vuorokautta myöhemmin sekin poistettiin vähin äänin. Se, nähdäänkö miestä pokkaamassa palkintoaan joulukuun alussa Tukholmassa, jäänee siis edelleen täysin arvailujen varaan.