Eräs vuoden odotetuimmista raskaista levyistä ilmestyy toukokuussa – ja me tutustuimme pitkäsoittoon jo nyt

Helsinkiläisrykmentti Amorphis julkaisee kolmannentoista studioalbuminsa toukokuun puolivälissä. Queen Of Time –levy seuraa loistavan vastaanoton syystäkin saanutta Under The Red Cloud -pitkäsoittoa (2015).

Noin tunnin mittainen, komealta soundaava Queen Of Time on eeppinen albumi – hyvin eeppinen. Pitkän linjan suomalaispioneerin kaikki omimmat tunnusmerkit ovat luonnollisesti tallella, mutta Amorphis ja nimituottaja Jens Bogren eivät ole todellakaan lähteneet sinne suuntaan, missä aita on matalin – pikemminkin päinvastoin: yhden kuuntelukerran perusteella Queen Of Time on Amorphisin tähänastisen uran kunnianhimoisin, polveilevin, dynaamisin ja jännittävin albumi.

”Vanha koira” tuntuu oppineen aikamoisen kourallisen uusia temppuja ja esimerkiksi sovituksien rikkauden puolesta yhtye on noussut uudelle tasolle. ”Voidaan sanoa, että Amorphis kuulostaa tutulta, mutta täysin erilaiselta”, huomauttaa kitaristi Esa Holopainen, eikä ole ollenkaan väärässä.

Nostettakoon esiin myös solisti Tomi Joutsenen suoritus Queen Of Timella. Joutsen oli toki jo orkesteriin tullessaan (2005) aivan huikea muusikko, mutta kyllähän Amorphisin tuleva levy tarjoaa roppakaupalla uutta ihasteltavaa myös lauluosastolla. Pelkästään örinän ja ärinän puolella Joutsen paiskaa pelikentälle niin monenlaisia eri sävyjä, että heikompia hirvittää.

Albumin korviinpistävimmät tuoreet tuulet liittyvät vahvaan orkestraalisuuteen ja massiivisiin kuoro-osuuksiin. Amorphis ja yhtyeen ”seitsemäs jäsen” Bogren eivät tietenkään työnnä orkesteria ja kuoroja ”joka väliin”, mutta siellä täällä nämä mausteet ovat kuitenkin esillä hyvin vahvasti.

Niin, tosiaan, tässä on vasta yksi kuuntelukerta takana. Saapa siis nähdä, miltä tämä järkäle vaikuttaa vaikkapa kymmenen tsekkauksen jälkeen. Ainakin se on sataprosenttisen varmaa, että Queen Of Time ei ole vielä tässä vaiheessa paljastanut koko kasvojaan – ei sinne päinkään.