Ex-Accept-solisti kertoo olleensa loppusuoralla Rob Halfordin seuraajaa Judas Priestin keulille valittaessa – ”Se ei koskaan toteutunut”

7.11.2021 16:42

Entinen Accept-laulaja David Reece sanoo olleensa korkealla listalla, jolta lopulta napattiin Rob Halfordin seuraaja Judas Priestin keulille 1990-luvun alussa.

”Olin Tennesseessä, enkä ollut tuossa vaiheessa vielä täysin eläköitynyt, sillä minulla oli vielä velvollisuuksia jäljellä”, Reece kertoo Waste Some Time With Jason Greenin haastattelussa. ”Olin puhelimessa [Priestin manageri] Jayne Andrewsin kanssa joka toinen päivä. Kilpailin Ralf Scheepersin ja Tim Owensin kanssa. Siinä oli kolme tai neljä kaveria, ja olin yksi heistä.”

”Noihin aikoihin olin tehnyt Sircle of Silenceä ja jotain todella raskasta, intensiivistä ja Sabbathin kaltaista kamaa, ja [Priest-kitaristi] Glenn Tipton sanoi: ’Tuossa kaverissa on sitä jotain. Järjestetään hänet Englantiin.’ Se ei koskaan toteutunut, mutta olin silti heidän harkinnassaan.”

Pesti meni lopulta tunnetusti Owensille, joka lauloi vuoden 1997 Jugulatorilla ja neljä vuotta myöhemmin ilmestyneellä Demolitionilla ennen kuin Halford palasi Priestin riveihin vuonna 2003.

Reece korvasi Udo Dirkschneiderin Acceptin Eat The Heat -albumilla vuonna 1989. Levyn kiertueen aikana mies ajautui ongelmiin ainakin basisti Peter Baltesin kanssa, ja bändi päätyi lopulta laittamaan pillit muutamaksi vuodeksi pussiin.

Lisää luettavaa