Kitaristisuuruus Michael Schenker ei aio omien sanojensa mukaan osallistua hard rockin pioneeriyhtyeisiin lukeutuvan UFO:n jäähyväiskiertueelle ensi vuonna. Yhtyeen nokkamies Phil Mogg ilmoitti hiljattain aikovansa ajaa pitkän linjan rock-instituution telakalle ensi vuonna samalla, kun orkesteri viettää 50-vuotispäiviään.
”Bändit kuten UFO ja Scorpions yrittävät huijata yleisöään”, Schenker lataa Classic Rockille. ”Viimeisten keikkojen suurieleisestä mainostamisesta on tullut trendikästä, ja nuo bändit tekevät sitä koska ne eivät pääsisi muutoin mihinkään.”
”Palautin UFO:n nimen Phil Moggille vuonna 2003. Se oli lahja, jonka annoin hänelle ilmaiseksi eikä hän edes kiittänyt minua”, mies päivittelee. ”Miksi minun tulisi enää esiintyä UFO:n kanssa?”
”Mielestäni vain viisi alkuperäistä jäsentä ja tuottaja Ron Nevison muodostavat UFO:n. Phil kutsuu nykyistä bändiään UFO:ksi, mutta sitä se ei ole. Mikäli hän ei osoita minulle kunnioitusta tai kiitollisuutta, miksi minun pitäisi tehdä hänelle niin?”
Schenker ja Mogg asuvat molemmat Sussexissa, Englannissa ja näkevät usein, mutta eivät ole keskustelleet vähään aikaan.
”Kun ylitän suojatietä, näen Philin kävelyttämässä koiraansa. Näen häntä Morrisonissa ostamassa lottokuponkia. Tai kun hän polkee ylös mäkeä kilpapyörällään. Se on kuin komediasta. Emme ole kuitenkaan varsinaisesti jutelleet viime aikoina.”
UFO:n yhdistetty juhla-/jäähyväiskiertue on uhkaavasti osoittautumassa melkoiseksi pannukakuksi, sillä myös basisti alkuperäisbasisti Pete Way on ilmoittanut jättävänsä turneen väliin. ”Michael Schenkerin hiljattaiset kommentit, joiden mukaan hän ei aio osallistua UFO:n tulevalle kiertueelle, ovat saaneet paljon huomiota, ja haluan varmistaa, että kukaan ei vain luule minun olevan mukana”, mies kommentoi julkaisemassaan lausunnossa ja lisää: ”Toivotan UFO:lle onnea ja olen varma että fanit haluaisivat nähdä alkuperäiskokoonpanon, mutta en voi henkilökohtaisesti sanoa muuta kuin r.i.p. UFO.”