Vuonna 2018 norjalaisesta Kvelertak-yhtyeestä lähtenyt solisti Erlend Hjelvik jatkaa musiikkiuraansa sooloartistina. Laulaja julkaisee Hjelvik-nimen alla debyyttialbuminsa Welcome To Hel 20. marraskuuta. Ensimmäinen singlejulkaisu North Tsar videoineen löytyy tuosta yläpuolelta.
”Videon kuvaaminen oli hieno kokemus. Heti, kun koronarajoituksia höllennettiin, otin ensimmäisen lennon Norjasta Puolaan ja kuvasimme videon yhdessä päivässä Jomsborgin viikinkikylässä. Grupa13 (puolalainen tuotantoryhmä, joka on tehnyt myös tuoreen Amaranthe-videon) teki mahtavaa työtä ja tiimiin kuului esimerkiksi hyvin koulutettuja viikinki-näyttelijöitä, mahtava erikoistehosteryhmä sekä susia ja iso korppi. Kuvauspäivä oli hyvin intensiivinen ja tehokas”, Hjelvik kommentoi.
”Oli hullua seistä keskellä viikinkien taistelua, erityisesti siksi, että kylä oli avoinna turisteille, jotka yhtäkkiä ilmestyivät paikalle ja jäivät suu auki toljottamaan ja ottamaan selfieitä. Se teki kokemuksesta entistäkin oudomman! Mutta minulla oli todella hauskaa ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen.”