Friends-tähti kertoo, että Sharon Osbourne ehdotti hänelle kerran kimppakivaa Sharonin ja Ozzyn kanssa

29.3.2019 09:06

Too much information? Muun muassa Consequence of Sound on uutisoinut tänään Matt LeBlancin huomionarvoisesta haastattelussa Conan O’Brienin talk show’ssa. Studioisännän kanssa jutustellut LeBlanc jakoi yleisön kanssa sellaisen tiedon, että Sharon Osbourne olisi ehdottanut hänelle kerran ohimennen yhteisiä petipuuhia hänen ja Ozzyn kanssa.

Episodi tapahtui LeBlancin mukaan joskus muinoin Golden Globes -gaalan kulisseissa, kun näyttelijä törmäsi sattumalta Sharoniin. LeBlanc innostui kertomaan, miten hän on Ozzyn suuri fani, jolloin Sharon häkellytti miehen suorasukaisella heitolla.

”Hän sanoi minulle ihan pokkana: ’Sehän on mukavaa! Ehkä tämän jälkeen pääsisit tulemaan talollemme ja voisimme mennä sänkyyn kolmistaan?” LeBlanc sanoi. Hän lisäsi heti perään, että arveli Sharonin vain vitsailevan.

No, asia nousi esille myöhemmin Sharonin omassa puheohjelmassa. Rautarouvamanageri ei aiheesta häkeltynyt vaan kertoi, että oli kyllä enimmäkseen pilaillut – siis enimmäkseen.

”Se oli aika pitkälti vitsi. Tosin jos hän olisi innostunut ajatuksesta, olisin kyllä soittanut miehelleni. Olisi ollut mahtavaa videoida se!” Sharon kommentoi ajatusta.

Että sellaista. Ei tässä muuta, jatkakaa päivää kaikessa rauhassa tämän Sharon–Ozzy–LeBlanc-mielikuvan kera.

Lisää luettavaa