Garage rock -legenda The Sonics palaa Helsinkiin

40 vuoden tauko ei tunnu missään!
7.2.2017 11:20

Autotallirockin suurimpiin legendoihin lukeutuva The Sonics esiintyy Helsingin Tavastialla 27.4. Edellisen kerran yhtye esiintyi Helsingissä syksyllä 2015 osana paluukiertuettaan. The Sonics julkaisi vuonna 2015 (erinomaisen) paluualbumin This Is The Sonics, jota edelsikin peräti 40 vuoden tauko. Levy seisoo ylpeänä 1960-luvun puolivälin Here Are The Sonics ja The Sonics Boom -klassikoiden rinnalla.

Rähjäiseen rock’n’rolliin r’n’b- ja soul-vaikutteita sotkeva The Sonics on kohonnut vuosikymmenten aikana todella vaikutusvaltaiseksi yhtyeeksi. Esimerkiksi oma The Flaming Sideburnsimme vannoo avoimesti The Sonicsin nimeen.

Illan avausbändinä nähdään helsinkiläinen The Fanatic IV, jonka riveissä soittaa mun muassa The Hypnomenista ja Mike Bell & The Belltonesista tuttuja muusikkoja.

The Sonics (USA)
+ The Fanatic IV
Tavastia-klubi, Helsinki
To 27.4.2017

Liput tulevat myyntiin torstaina 9.2. Tiketissä

Lisää luettavaa